Viikot viuhahtelee ohitse hullua vauhtia ja oma reissukin on kääntynyt jo ehtoopuolelle. Vielä ois 8+2 viikkoa jäljellä - kahdeksan viikkoa koulua ja pari viikkoa olis tarkotus reissata vielä lopuksi ennen paluuta Suomen kamaralle. Edellinen viikko ei ole tarjonnut sen suurempia seikkailuja, mutta muutamia uusia kokemuksia kylläkin. Koulussa pitäisi painaa hurjaa vauhtia - osa painaa, osa yrittää ja loppuja ei vaan kiinnosta.
Päästäänkin mukavasti aiheeseen nimeltä koulu ja opiskelu. Kuluneen melkein kolmen kuukauden aikana olen päässyt melko tutuiksi singaporelaisen koulutus- ja opiskelukulttuurin kanssa. Opiskelu täällä on aivan erilaista kuin Suomessa. Tuntuu, että asiat tehdään täällä vaikeiksi vain, koska ne voidaan tai halutaan tehdä. Juuri missään ei ole mitään neuvotteluvaraa, se joko on tai ei ole, piste. Juurikin näin mustavalkoisesti. Koulussa menestyminen on elämän ja kuoleman asia, koska oppilaiden harteille kasataan omien menestymispaineiden lisäksi vanhempien ja joskus koko muunkin suvun asettamat paineet.
Opiskelu ei ole helpoimmasta päästä, koska vaatimustaso on todella korkea. Periaatteessa jokaisella kurssilla kotitehtävät tulee olla tehtynä joka kerta, kolmen kerran unohdus johtaa loppuarvosanan alenemiseen yhdellä pykälällä. Sama myöhästymisien kanssa. Poissaolosta tarvitset aina lääkärintodistuksen, muuten et pääse tekemään lopputenttiä. Onneksi tässä kohtaa on tehty järkevä ratkaisu vaihtarien kanssa, että kipeänä ollessa pelkkä sähköposti riittää (eikä tätä ole koskaan hyväksikäytetty :D). Luentojen ja tutoriaalien lisäksi väännetään muutama projekti tai välitentti. Ryhmäprojekteista kummastakin palautuksena 10-15 sivun raportit. Projekteista pidetään myös esitelmät. Kurssin lopussa on tietenkin lopputentti. Normaalisti oppilailla on käynnissä kuusi kurssia kerrallaan, joten päivät ovat pitkiä ja illat tehdään projekteja tai luetaan tentteihin. Ei ole ihme, että illalla kymmeneltä koululla on vielä paljon opiskelijoita nenä kiinni kirjassa.
Kun oppilailta kysyy heidän vapaa-ajastaan, yleinen vastaus on, ettei sitä ole. Kerran kahdessa viikossa ehtii yhtenä iltana nähdä kavereita koulun ulkopuolella. Viikonloppuisin tehdään projekteja ja luetaan. Ja se siinä onkin, projektiryhmät haluaisivat aina kokoontua viikonloppuisin kirjastossa! Ei käy. Kaikilla vaihtareilla on sama "ongelma". Ei viikonloppuna nyt vain mennä kirjastoon. Ehkä siksi paikalliset eivät tykkää vaihtareista projektiryhmissä. Suurin osa vaihtareista on kyllästynyt kaikkeen tähän yllämainittuun, mutta suurimaksi osaksi järjettömään työvuoreen, mihin koulussa omassa maassa ei ole totuttu.
Kilpailu on kovaa niin koulussa kuin työelämässäkin. Suoritusyhteiskunnan luomat paineet ovat valtavat. Monet nuoret pariskunnat Singaporessa eivät halua lapsia ja suurin syy tähän on se, että he eivät halua lapsiensa käyvän läpi samaa odotusten ja paineiden täyttämää opintopolkua, jonka he itse joutuivat läpikäymään. Toinen asia on tietenkin raha, sillä lapsen kasvattaminen täällä vaatii todellakin omaisuuden. Huh, kyllä olenkin vain taas kerran onnekas, että asun Suomessa.
Tälläisen puoli ärsyyntyneenä kirjoitetun ajatusvirran myötä jatkan muihin juttuihin. Niin kuin jo kerroin, niin hirveästi ei ole mitään tapahtunut. Yksi iltapäivä päätin lähteä vain kävelemään ja löysin puiston tästä ihan koulun läheltä. Siis ihka oikean puiston! Uskomatonta, että olen mennyt tästä ohi joka viikko huomaamatta mitään! Kuitenkin se on nyt toiminut hyvänä lenkkimaastona ja edes pienenä irtiottona kaikesta hälinästä. Järin suuri puisto ei ole, sillä juoksulenkillä polkuja ehtii juosta ristiin rastiin kolme kierrosta puiston ympäri. Hiekkapolut olisivat kruunanneet kaiken, mutta eihän täällä nyt mitään hiekkapolkuja ole.
Viikon kohokohta oli kuitenkin osallistuminen Sundown Marathoniin lauantaina. Työskenteleminen vapaaehtoisena tapahtumassa on osa Managing Special Events & Festivals -kurssia. Sundown Marathon on Aasian suurin yöjuoksutapahtuma, jossa viime vuonna osallistujia oli 30 000. Tänä vuonna matkoista oli valittavissa 5km, 10km, puolimaraton tai maraton. Koska kyseessä oli yöjuoksutapahtuma, niin päämatka eli kokonainen maraton starttasi 1:00 yöllä. Ryhmäni tehtävänä oli pystyttää nesteytyskoju ja tarjoilla vettä juoksijoille. Työaikamme oli 16:00-11:00, joten odotettavissa oli mielenkiintoinen yö. Jaksoin kuitenkin painaa paremmin kuin olisin odottanut ja kunnon väsy iski vasta seitsemän aikaan aamulla, kun suurin häslinki oli ohitse. Lyhyen välikuoleman jälkeen virtaa riitti kuitenkin taas loppuun saakka. Vaikka rupeama oli rankka, niin se oli todellakin kokemisen arvoinen!
Linkistä pääsee katsomaan tunnelmia viime vuoden tapahtumasta:
Alla vielä kuvia kuluneesta viikosta
Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti