Nothing new under the sun

Moi!

Kuluneesta parista viime viikosta ei taas ole paljon ollut kotiin kirjoittelemista. Sundown Marathonin jälkeiset päivät kuluivat hieman kuin varkain, koska univaje painoi, eikä energiaa riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Lisäksi projektien deadlineja on jatkuvasti, joten niiden parissa on tullut painittua enemmän kuin koskaan. Vielä muutama esitelmä ja välitentti pitäisi painaa läpi ennen koevikkoja. Lisäksi pitäisi muutama tehtävä saada Suomeenkin palautettua, niin syksyllä pääsisi aloittamaan taas puhtaalta pöydältä muiden mukana.

Viime viikon keskiviikkona oli koulussa International Fair -tapahtuma eli vapaasti suomenettuna kansainväliset messut. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vaihto-opiskelijoiden jokaisesta maasta tuli pystyttää "koju" ja brändätä omaa maata sekä koulua paikallisille opiskelijoille. Valmisteltiin suomalaisten kanssa kaikkea pikkuista mukavaa - musaa ja jääkiekkoa. Laitettiin tarjolle myös salmiakkia ja se on kyllä hupaisaa touhua katsella, kun jotkut sitä maistaa ensimmäistä kertaa. Tuotiin kojun viereen myös roskapönttö, mihin suurin osa ihmisistä kävikin salmiakin sitten suustaan sylkemässä. Kämppäkaveri sanoikin osuvasti maistaessaan turkinpippuria ensimmäistä kertaa: "Now I have tasted the hell" eli "Nyt olen maistanut helvettiä".

Lauantaina lähdettiin käymään Sentosalla Madame Tussaudin vahamuseossa. Mielestäni lippujen hinnat eivät vastanneet vahamuseon antia, mutta tulipahan sielläkin käytyä. Suurimman pettymyksen varmaankin aiheutti se, että lähdettiin etsimään Zac Efronia Clairelle ja Jason Stathamia mulle, mutta eipä poikii näkynyt! Löydettiin kuitenkin kiva smoothiebaari, jossa vierailtiin pariinkin kertaan. Sieltä löydettiin myös kauan kaipaamamme kunnon salaattiannos, joten reissu oli jo onnistunut pelkästään senkin vuoksi. Paluumatkalla jäimme kiertelemään Harbour Frontin ostoskeskukseen ja jäihän sieltä muutama paita taas matkaan.

Jotta tämä teksti ei jäisi aivan tyngäksi, ajattelin tähän samaan syssyyn kertoa hieman missä ja millasessa asunnossa sitä oikein asutaan. Asun siis koulun asuntoloissa, jotka sijaitsevat koulun alueella kiven heiton päässä koulusta. Tämä on huisin kätevää, sillä aamuisin ei tarvitse varata aikaan kuin 15 minuuttia kävelläkseen tunnille. Kaiken lisäksi kaikki muutkin vaihtarit asuvat näissä asunnoissa, joten kavereita löytyy aina. Meidät on kuitenkin jaettu kahteen eri kerrostaloon, koska täällä asuu muutakin porukkaa. Onneksi omassa kerroksessa asuu pelkästään vaihtareita, niin koko kerroksen "avoimet ovet -bileet" ovat lähes jokaviikkoiset.

Jaan asunnon viiden muun henkilön kanssa - kolmen korealaisen, skotin ja hollantilaisen kanssa. Suurin kompastuskivi itselle tässä järjestelyssä on se, että myös makuuhuoneessa majoittuu kaksi henkilöä eli omaa tilaa ei käytännössä ole. Sen jälkeen, kun on asunut yksikseen lähes pari vuotta ja heitetään yhtäkkiä kimppakämppään ja vielä samaan makuuhuoneeseen jonkun kanssa, on muutos melkoinen. Aikamoista hampaiden kiristelyähän tämä on ollut. Tuntuu vielä, että ollaan huonekaverin kanssa kuin yö ja päivä. Kyllähän tälläisestä kimppa-asumisesta hyviäkin puolia löytyy, mutta paperille kirjatessa miinuslista olisi melkoisesti pidempi. Toki olisi varmasti eri asia, jos samaan kämppään osuisi oikein saman henkistä porukkaa, mutta tällä kertaa ei niin käynyt. Tämän kokemuksen perusteella tykkään edelleen enemmän omassa asunnossa asumisesta.

Kaikesta eniten rasittaa varmaankin se, että käytännössä asunnolla et saa olla hetkeäkään yksin. Itse kuitenkin nautin omasta tilasta ja yksityisyydestä sekä viihdyn myös omissa oloissani. Usein iltaisin lähdenkin lenkille tai ulos muuten vain istuskelemaan ja pohtimaan maailman menoa. Tässä kuitenkin muutamia kuvia.

Olkkarin parvekkeelta

Kätevää, kun roskat saa vaan pudottaa parvekkeelta kuiluun

Superpyykkikone, joka pesee vain kylmällä vedellä

Meidän huone. Vaihdellaan sänkyjä päikseen aina parin viikon välein

Kaikki mahollinen on vain lätkitty seinille,
että olis pikkasen kotosampaa (:

Viime viikolla tuli kuitenkin pariinkin otteeseen hyviä uutisia, joten mieli on korkealla. Sain enkun puheesta arvosanaksi A:n eli parhaimman mahdollisen. Varmistui, että saan vieraita Suomesta ja vielä kaksin kappalein! Lentoliput kotiin on varattu, joten en jää tänne ikuisuuksiksi. Kajaanista on hommattu väliaikainen kämppä siihen asti, kunnes saan oman asunnon etsittyä. Huomenna torstaina otetaan nokka kohti Bangkokia ja lähdetään taas kerran viettämään pitkää viikonloppua! Ensi viikolla sitten luvassa selostusta edesottamuksista Thaimaassa. Nähdään!

-Henna