maanantai 16. tammikuuta 2017

Leimaa passiin Myanmarin Yangonissa

Moi!

Lähdettiin hakemaan uutta leimaa passiin Myanmarista eli entisestä Burmasta. Suomalaiset tarvitsevat Myanmariin viisumin, jonka voi kätevästi hakea netissä. Netissä haettu turistiviisumi oikeuttaa 28 päivän oleskeluun maassa ja sen saa lunastettua 50 US dollarin hintaan. Viisumihakemus luvataan käsitellä 3-5 työpäivässä, jonka jälkeen saat viisumin sähköpostiisi. Tulostettu viisumi rajalle mukaan ja eikun menoksi!

Lensimme Phuketista Bangkokin Don Muangin kentän kautta Myanmarin eteläosissa sijaitsevaan satamakaupunki Yangoniin. Yangon eli Rangoon on Myanmarin suurin kaupunki, jossa asuu n. 5,2 miljoonaa ihmistä. Yangonin lentokenttä on moderni ja erittäin toimiva. Kentällä on vielä aikalailla aavemaisen tyhjää, mutta ainakin he ovat varautuneet tulevaisuudessa kasvaviin turistimääriin. Saavuimme Yangoniin maanantaina illalla, josta jatkoimme matkaa taksilla hotelliin Chinatowniin. 16 kilometrin taksimatka maksoi 8000 kyatia eli n. 5,5 euroa.

Seuraavana aamuna lähdimme tutkimaan keskusta-aluetta kävellen. Ensivaikutelmani kaupungista oli: meluisa, likainen, ahdas ja kaoottinen. Sitähän se suurimmilta osin olikin. Aikaerokin oli puolituntinen eli aikaero Suomeen oli 4,5 tuntia. Chinatownista suunnistaessamme keskustaa kohti muuttui kaupunkikuva yhä länsimaalaisemmaksi. Hyvin nopeasti huomasimme, että shortseissa liikkuminen herättää aivan liikaa tuijottelua, joten ostin esimmäisestä vastaantulevasta kojusta rumat turistihousut, jotka päällä liikuin loput päivät. Pitkissä vaatteissa kulkeminen ei siltikään estänyt jatkuvaa tuijottelua, mutta siihenkin tottui.

Päivällä kävelimme kestustaa ympäri ja kävimme katsomassa ulkoapäin kaupungin keskustassa sijaitsevaa Sule Pagodaa. Illalla kävelimme Shwedagon pagodalle. Pagoda on illan hämärtyessä äärettömän kaunis loistaessaan kultaisena tummaa taivasta vasten. Alue on pyhin buddhalainen pagoda koko Myanmarissa ja pagoda kohoaa aina 99 metrin korkeuteen. Koko pagoda-alue oli todella kaunis ja hiljentävä. Paikka on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista, missä olen koskaan vieraillut.

Torstaina aamupäivällä lähdimme jälleen seikkailemaan kaupungille kävellen ja löysimme erittäin kivan kahvilan, Rangoon Tea Housen, jossa kävimme reissumme aikana useampaankin kertaan. Illalla vierailimme Kandawgyi järvellä. Järveä kiersi puinen kävelysilta, jota pitkin lähdimme talsimaan. Iltakävely osoittautuikin ei-niin-rentouttavaksi, koska kävelysilta oli erittäin huonokuntoinen. Laudat paukkuivat ja liikkuivat, sillasta puuttui lautoja kokonaan ja osa oli merkattu "älä astu tähän tai putoat läpi" -tyylisesti. Paikalliset kuitenkin lenkkeilivät reteesti ja juoksivat kävelysiltaa pitkin samalla kun nauroivat meikäläisten varovaisuudelle. Saimme kuitenkin napsittua hienoja kuvia auringon laskiessa.

Perjantaina lähdimme junan kyytiin ja seikkailimme Yangon Circular Railwayn ympäri. Junarata on nimensä mukaisesti yhtenäinen, suunnilleen ovaalin muotoinen rata, joten reitiltä ei voi ainakaan eksyä. Reitti kestää 3 tuntia, jonka aikana edetään 46 kilometriä ja käydään läpi 39 pysäkkiä. Koko tämä lysti maksoi n. 0,40 €/hlö. Junailun jälkeen läksimme syömään ja katsomaan auringonlaskua Yangon Yangon Sky Bistroon. Lauantaina kävimme vielä Chaukhtatgyin buddhatemppelissä katsomassa 66 metristä makaavaa buddhaa.










Shwedagon Pagoda












The Karaweik


Kandawgyi -järvi


Arvaamaton kävelysilta






Junamatkalta








Makaava buddha Chaukhtatgyin buddhatemppelissä


Bangkok - Phuket


Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen reissuumme. Alkujärkytyksen jälkeen mieleen jäi päällimmäisenä ystävälliset ihmiset. Välillä myanmarilaisten ystävällisyys sai tälläisen suomalaisen ihan vaivaantumaan. Suosittelen matkustamaan Myanmariin nyt ennen kuin maa ehtii enempää länsimaalaistua. Turisteja ei vielä näkynyt nimeksikään, sillä päivän aikana vastaan tuli ainoastaan muutama länkkäri.

Yangoniin matkustaessa suosittelen maksimissaan neljää päivää. Siinä ajassa ehtii varmasti nähdä kaiken haluamansa, jos ei retkeile kaupungin ulkopuolelle. Yangoniin mun ei enää tarvitse päästä, mutta Myanmarissa on lukuisia muita kohteita, jossa haluan vierailla. Haaveissa siintävällä reppureissulla mielelläni vierailisin ainakin Mandalayssa, Naypyidawissa, Baganissa sekä Inle järvellä.

Seuraava pysäkki onkin sitten ylihuomenna Helsingissä!

-Henna

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

James Bond & Phang Nga Islands

Moi!

Taas on useampi viikko vierähtänyt ilman rustauksia, mutta lomallakin on pitänyt kiirettä! Pari viikkoa sitten pääsin meidän James Bond retkelle mukaan. Retki alkoi aikaisin aamulla toimistolta, josta bussi tuli meidät hakemaan. Siitä matkasimme noutamaan asiakkaita hotelleilta ympäri Phuketia.

Kun kaikki asiakkaat oli saatu kytiin, hurautimme bussilla pois Phuketin saarelta mantereelle. Ensimmäinen stoppi oli kumipuuviljelmällä, jossa kerrottiin kumin valmistuksesta. Ensikäteen tylsältä vaikuttava prosessi oli kuitenkin mielenkiintoinen, kun pääsimme käytännössä näkemään kumin muotoutumisen puusta valuvasta nestemäisestä norosta kumiksi, jollaisena me sen useammin tunnemme. Kumipuuviljelmän jälkeen vierailimme buddhalaisessa Wat Thamin apinatemppelissä.

Pian vierailujen jälkeen saavuimme satamaan, josta venematka James Bond saarelle alkoi. Matka pitkähäntäveneellä mangrove -metsien ympäröivää jokea pitkin kesti n. 20 minuuttia. Saari oli täynnä turisteja, niin kuin olettaa saattaa. Itse James Bond -saari oli paljon pienempi, kuin elokuvasta saattaa kuvitella! Turistikuvien jälkeen matkasimme kauniiden karstikalliosta muodostuneita saaria ihaillen merimustalaisten kylään.

Merimustalaiset asuvat lahden suojissa puisten "laitureiden" päälle rakennetussa kylässä. Merimustalaiset asuvat samassa paikassa niin kauan, kuin luonnonvaroja riittää, jonka jälkeen he siirtyvät uuteen paikkaan antaen luonnon palautua ennalleen. Tiettävästi kylä on sijainnut samassa paikassa viimeiset 200 vuotta. Kylä on aivan oma yhteisönsä, josta löytyy mm. koulu, moskeija, ravintoloita, matkatavaramyymälä, pieniä kauppoja sekä pieni jalkapallokenttä. Suunnilleen 1600 asukasta pysyvästi asuu kylässä.

Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen! Oppaamme osasi kertoa valtavasti kylästä, sen historiasta ja ihmisten elämästä kylässä. Tutkimusten mukaan osalla tämän sukupolven merimustalaislapsilla on todettu olevan silmässä ylimääräinen kalvo, joka mahdollistaa heidän näkevän veden alla hyvinkin selvästi. Hämmästyttävää, miten evoluutio on ympäristön mukaan merkittävästi vaikuttanut kyläläisten anatomiaan näinkin lyhyellä ajalla!

Satamasta bussimatka jatkui kohti Phuketia ja saarelle päästyämme pysähdyimme cashewpähkinätehtaalle. Tehtaalla vierailun myötä opin ymmärtämään mistä cashew -pähkinöiden korkea hinta muodostuu. Nykyäänkin pähkinät kuoritaan lähes käsityönä! En myöskään tiennyt, että pähkinöitä täytyy liottaa, sillä niiden pinnassa oleva kalvo on oikeastaan myrkyllinen.

Kierroksen jälkeen suuntasimme viemään asiakkaat takaisin hotelleille, jonka jälkeen itse suuntasimme toimistolle. Matkalla oli sattunut varmasti jokin onnettomuus, sillä kökötimme bussilla ruuhkassa yli tunnin muutaman kilometrin matkaa. Päivä oli kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista koko reissun aikana!

-Henna






James Bond saari




Merimustalaisten kylä








Maisema merimustalaisten kylästä Phang Nga lahdelle