Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Tämä viimeinen blogipostaus on ollut vireillä aika kauan. En ole pitänytkään tämän kanssa mitään kiirettä. Olen kirjoitellut asioita ylös, kun on ollut sellainen fiilis. Toisinaan ihan vain muutamankin lauseen kerrallaan. Haluan varmistua, että kaikki sanottava tulee nyt kerralla sanotuksi. 

Tosiasiassa luulen, että tämä kirjoittaminen on viivästynyt siitä syystä, että joka kerta alkaessani kirjoittamaan minut valtaa jäätävä haikeuden tunne. Kaikki muistot - ilot, naurut ja surut tulevat mieleen ja vetävät tunteet pintaan. Sitä on vaikea käsittää, sillä olenhan onnellinen tässä ja nyt. Tämän postauksen julkaiseminen tarkoittaa sitä, että ympyrä sulkeutuu ja yksi aikakausi elämässäni on lyöty pakettiin. Siitä on kovin vaikea päästää irti. Tässä se nyt kuitenkin tulee.

Yritin tähän jäsennellä kirjoittamani pätkät jotenkin järkevään järjestykseen, jotka on kirjoitettu pienemmän tai suuremman tunnemyllerryksen vallassa. Kirjoitin Suomeen paluusta ja sen jälkeisistä fiiliksistä sekä muusta sellaisesta, minkä oli tarve tulla sanotuksi.

Paluu Suomeen oli tuskainen tie. Matkustin taas halpojen lippujen perässä Bali-Singapore-Bangkok-Tukholma-Helsinki, sillä suora yhdensuuntainen lento Singapore-Helsinki olisi maksanut reilut 900€. Olin kateellinen Jesperille, joka hyppäsi Marimekko kuosiseen Finnairiin ja säästyi mm. yön viettämiseltä Bangkokin lentokentällä. Matkustustunteja kertyi suunnilleen 45 Balin hotellista "omaan" sänkyyn. Olo oli sen mukainen.

Bärin kanssa lensimme yhdessä Balilta Singaporeen ja Jesperin laukussa tuoman nyrkkiraudan kanssa olimme tietenkin heti ongelmissa. Singaporen laki on tunnetusti todella tiukka eikä siinä itselläkään tullut asia yhtään mieleen, vaikka olisi pitänyt. Suomeen nyt uskaltaa yrittää kuljettaa melkeimpä mitä vaan. Poliisien kanssa asian selvittelyyn meni rutkasti aikaa, mutta ensikertalaisena Jesper onneksi selvisi varoituksella ja vältti mahdolliset 10 000 dollarin sakot.

Singaporessa ollessani kaipasin asfalttiviidakon keskellä eniten luontoa. Tukholman lentokentällä istuessani tuijottelin kuusimetsää hymy kasvoillani - on se pohjolan luonto vaan kaunis ja kotoinen. Ilmakin oli ulkona puhdasta ja raikasta! Olen syksyihminen (tai ainakin nyt musta on tullut sellainen) ja Suomessa ollessani olenkin yrittänyt ulkoilla luonnossa mahdollisimman paljon. Yritän kerätä kaikki auringonsäteet talteen talvea varten. Hienossa ja raikkaassa säässä ulkoillessa sitä vaan tuntee olonsa sanoinkuvaamattoman hyväksi. "Tänne minä kuulun" -fiilis tuntuu vahvana. Mutta onko sitä mitään nätimpää kuin aamun pikkupakkanen, kuurainen maa, sininen ja selkeä taivas, auringonpaiste, raikas ilma, luonto ja ruskan värit? Ei nyt heti tuu ainakaan mieleen. Onneksi tällaiset kelit ovat saapuneet Kajaaninkin leveyksille, mistä Lapissa on saanut nauttia jo kuukausia.

Arkeen paluu oli osittain vaikeaa ja kiireistä. Yritin koulutehtävissä kiriä muita kiinni ja laittaa opinnäytetyötä tulille samaan aikaan. Välillä toivottomuuden tunne iski toden teolla, mutta onneksi kaverit olivat jeesimässä ja tsemppaamassa. Muutama henkinen romahduskin siinä taisi tulla. En sitten tiedä, oliko kankeus sitä itseään vai osa mystistä paluushokkia. Suomeen palattuani fiilis on ollut kuitenkin kaikin puolin mahtava ja nyt olenkin yrittänyt kellua tässä tunteessa mahdollisimman pitkään. 

Mitä reissusta sitten jäi käteen? Reissusta jäi käteen mahdottomasti uusia ja ainutkertaisia muistoja sekä kokemuksia. Sain muutaman hyvän ystävän ja tapasin monta mahtavaa persoonaa. Toivon, että noiden ihmisten kanssa voimme suunnitella jälleennäkemisiä vielä monienkin vuosien jälkeen, vaikka lopulta päivittäinen kontakti kuihtuukin pois. Vaihto antoi mulle monia sellaisia asioita, mitä ei kotimaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä voi koskaan saada. Siksi suosittelenkin jokaista tarttumaan tilaisuuteen ja lähtemään maailmalle.

Mitä reissu opetti? Isoja asioita elämästä. Aika kliseistä varmaan sanoa, mutta omaa elämää ja sitä mitä meillä täällä Suomessa on, osaa arvostaa nyt aivan eri tavalla. Meidän jokaisen tulisi olla onnellinen siitä, että ollaan synnytty Suomeen. Meillä on sosiaaliturva eikä täällä näy nälkiintyneitä lapsia kerjäämässä ja nukkumassa kaduilla, mikä Aasiassa on taas ihan arkipäivää. Koulutus on ilmainen ja valtio tukee opiskelijoita opintotuilla ja lähes nollakorkoisella opintolainalla. Vaikka hallitus leikkaakin tukia pois, ollaan me silti äärimmäisen etuoikeutettuja minkä tahansa muun maan koulutusjärjestelmään verrattuna. Sitä vain ei aina osaa miettiä ja arvostaa tarpeeksi.

Aasialaiset ovat ihan ihmeissään, kun heille kertoo, että koulutus on ilmaista, voit päästä opiskelemaan mihin kouluun vain ja mitä alaa tahansa riippumatta siitä, kuinka paljon sun vanhemmilla on rahaa. Saat päälle vielä opintotukia sekä ilmaista kouluruokaa. Suomalaisen koulutuksen maine huipputasoisena on kuitenkin kiirinyt pitkälle. Singaporessa käymässäni koulussa lukuvuosi maksoi koulutusalasta riippuen 10-15 tuhatta dollaria ja se oli kuitenkin vasta kolmanneksi paras sen tason kouluista. Osalla opiskelijoista haaveissa oli jatkaa opintoja vielä yliopistossa, missä lukukausimaksut ovat entistä korkeammat.

Vaihdon aikana kävi selväksi, että en halua asua isossa metropolissa. Todennäköisesti haluankin asua Suomessa - siellä missä luonto on lähellä. Hinku myös napapiirin tuolle puolen on suuri. En tokikaan ajattele täysin mustavalkoisesti, sillä aina on sijaa uusille mahdollisuuksille, vaikka ne sijaitsisivatkin ulkomailla. Toinen harjoittelu olisi tavoitteena suorittaa myös ulkomailla ja Aasiaan palataan reppureissun merkeissä ennemmin tai myöhemmin. Tarkoitan tällä varmaankin sitä, että kotini tulee olemaan aina Suomessa, missä sitten ikinä olenkin.

This is why I love Finland!

Tää oli ensimmäisiä päiviä Suomessa ja Kajaanissa.
Koulusta tullessa vettä tuli kuin Esterin perseestä!
Mutta parempi keli tää oli kuin järjetön helle..

Olin Oulujärvellä Ärjänsaaressa Business ja Sport -luokkien kanssa, joiden
oppilaista suurin osa tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Olin itse korvaamassa
opintoja ja toiminkin ns. matkaoppaana. Parasta oli, kun sai puhua enkkua koko ajan!

Ärjä

Aamulenkkimaastoja

Kajaanijoelta

Syyslomalla käytiin porukalla ulkoilemassa Lauhanvuoren
kansallispuistossa. Näkymiä näköalatornista.

Lauhanvuoren Kivijata

Rikimonsterin kans lenkkeilemäs Seinäjokihoodseilla

Iltapäiväreippailua Kajaanissa

-Henna

Päiväntasaajalle ja takaisin

Moi!

Viime kerrasta onkin kulunut aikaa roima tovi, niin kuin uumoilinkin. Nyt on kuitenkin pikkuhiljaa päästy kiinni arkeen ja sen alun hullunmyllyn jälkeen jää aikaa muuhunkin kuin vain kouluhommiin. Palaillaan noihin paluun jälkeisiin asioihin ja tunnelmiin sitten siellä viimeisessä rustauksessa ja viedään ajatukset vielä hetkeksi aurinkoisiin maisemiin - Balille!

Elikkäs Bärin ja mun lyhyen Singaporen seikkailun jälkeen otettiin suunta kohti rantalomaa ja matkattiin päiväntasaajan toiselle puolelle. Tiistaina hyvästeltiin viimeiset kämppikset ja löydettiin itsemme Kutasta, Balilta. Ensimmäinen päivä kului lähipaikkoja tutkiessa ja kojuissa kierrellessä. Illalla päätimme mennä katsomaan auringonlaskua rannalle. Ranta oli täynnä "kaljabaareja" eli muutaman kylmälaukun, auringonvarjon ja muovituolin virityksiä, joissa turistit nauttivat virvokkeita pitkin päivää. Ensimmäisenä iltana törmäsimme yllättävän hyvin suomea puhuvaan  Cuscusiin, jonka pyörittämästä "baarista" tuli meidän vakiomesta.

Keskiviikkona päätimme suunnata rannalle ja nauttia koko päivän auringoista ja aalloista. Bärtti veteli aalloissa kuin hylje ja välillä sille sai suuttua, kun se ei pitkään aikaan käynyt ilmottamassa itestään yhtään mitään. Aallot olivat kuitenkin melko suuret ja ristiaallokon mahdollisuus on aina olemassa. Vesi oli yllättävän kylmää verrattuna ainakin Singaporen ja Krabin vesiin, mutta kyllä aalloissa leikkiessa sai aikansa kulumaan ja pidettyä itsensä lämpimänä. Iltapäivällä etsimme ruokapaikkaa muualta, mutta illaksi palasimme taas tutun kaverin luo ihailemaan aurongonlaskua.

Torstaina heräsimme aikaisemmin, sillä olimme päättäneet mennä viettämään päivää Waterbom Bali -vesipuistoon, joka on rankattu Aasian parhaaksi ja maailman kolmanneksi parhaimmaksi vesipuistoksi. Vauhdikkaita mäkiä puistosta ei ainakaan puuttunut. Hurjimmassa mäessä mentiin seisomaan valmiiksi putken sisään ja "kansi" laitettiin kiinni. Hetken odottelun jälkeen pohja lähti jalkojen alta ja syöksyttiin lähes pystysuoraan pudotukseen. Parhaimmillaan vauhti nousi 70 kilometriin tunnissa. Siinä taisi Jesperiltäkin päästä pieni karjaisu, kun lähdön hetki koitti :D

Päivän paras kokemus itsellä kuitenkin oli "sisäsurffauksen" kokeileminen. Ostin tunnin lipun, jonka aikana tekeminen lähti sujumaan melko hyvin, mutta tunnin kaatuilun jälkeen olin aivan puhki. Olin kuitenkin tarpeeksi hyvä, niin sain illan surffibileisiin ilmaisen tunnin lipun. Kävimmekin hotellilla lepäilemässä (minä nukkumassa) ja suuntasimme illaksi takaisin Flow & Feast kemuihin vesipuistoon. Ensimmäinen kerta, kun on ollut missään nimi listassa, että pääsee sisään :D Illan bileissä oli hyvä meininki ja surffailukin sujui mukavasti. Kotimatkalla löysimme mukavan aussibaarin, jonne jäimme viettämään iltaa.

Perjantaina herätessä olo oli aivan kamala. Pääsin tuskin edes ylös sängystä, sillä joka paikkaan koski aivan älyttömästi. Ei ole kyllä koskaan ennen ollu lihakset noin kokonaisvaltaisesti kipeät koko kropasta! Sen nyt vielä kestää, jos yksi lihasryhmä on todella kipeä, mutta tämä ei ollut enää hauskaa. Mietin siinä housuja jalkaan yrittäessä, ettei voi olla todellista. Miten voikaan löytää noin monta uutta lihasta kerralla? Jesperikin sanoi, ettei se kehtaa mihinkään mun kanssa lähteä, kun lyllerrän vaan perässä menemään. Veikkaan kuitenkin, että suurin syy lihaskipuun oli jatkuva kaatuilu. Mustelmia oli siellä täällä, mutta toinen kylki oli aika järisyttävän näköinen.  Oli se kuitenkin sen arvoista!

Mielessä pyöri oikean surffauksen kokeileminen, mutta perjantai ja lauantai täytyi viettää ns. haavoja parannellessa. En voinut kuvitellakaan surffilaudalle nousemista, sillä käveleminenkin oli jo vaivalloista. Molemmat päivät taisimme viettää rannalla loikoillessa, meressä uidessa ja kojuissa kierrellessä. Illaksi palasimme aina katsomaan auringonlaskua tutun kaverin luokse.

Sunnuntaina päätin lähteä kokeilemaan oikeaa surffausta ja kävelin Odysseys Surf Schooliin, koska se tuntui itsestä parhaalta liikkeeltä. Opettajakseni lähti Komang ja kuivaharjoittelun jälkeen pääsin veteen asti. Ensimmäisen päivän parituntinen kului laudalle nousemisen harjoitteluun, mutta se ei meinannut onnistua ollenkaan. Pääsin kuitenkin laudalle seisomaan, mutta etujalka oli aina ihan väärässä kohdassa, joten sitä korjatessa menetin aina tasapainon ja putosin veteen. Jossain vaiheessa meinasin jo luovuttaa, mutta sain kuitenkin silloin tällöin pidemmän aallon, mikä antoi motivaatiota jatkaa.

Huononpuoleiset suoritukset jäivät kalvamaan, joten varasin tunnin päätyttyä opetuksen myös maanantaille. Olin saanut kotiläksyksi harjoitella laudalle nousua kuivaharjoitteluna, mikä tuotti tulosta seuraavalla kerralla. Maanantaina heti ensimmäinen aalto, meitsi pääsee seisomaan, jalat on oikeilla paikoillaan, tasapaino pysyy ja mennään melkein rantaan asti. Voi jestas sitä fiilistä! En oikein tiedä kumpi tuuletti kovempaa, minä vai Komang :D Sunnuntain vaikeuksista oli päästy eroon ja maanantaina keskityimme enemmän pikkuseikkojen korjaamiseen, sillä lähestulkoon jokaisella aallolla pääsin jaloilleni. 

Surffaamiseen jäin ihan täysin koukkuun. Se on varmaan siisteintä, mitä olen ikinä kokeillut! Tämä ei todellakaan jää tähän!

Tiistaina oli aika pakata laukut ja aloittaa matka kohti Suomea. Matkasta ei selvitty ilman kommelluksia, mutta kirjoittelen niistä sitten ensi kerralla. Nautitaan vielä, kun on ihanan syksyiset kelit!

-Henna

Viimeiset seikkailut Singassa

Hei!

Vietän yötäni Bangkokin lentokentällä, keskellä 45 tunnin matkustusurakkaa. En ole nukkunut 24 tuntiin, joten en koe kykeneväni mihinkään hoksottimia vaativaan tehtävään, kuten kirjoittamiseen. Ette uskokaan kuinka kauan tämänkin tekstinpätkän luonti kesti. En usko sitä itsekään.

Siksi päätinkin tiivistää mun ja bärin Singaporen seikkailut "näihin kuviin ja tunnelmiin" -tyylisesti.

Bärtti osti jotain niin hyvää kurkun makuista limsaa, ettei sitä saattanu edes juoda :D

Night Safari

Bäri vertaa masan kanssa mahoja Universal Studiosilla

Periaatteessa Bärtti vain tuli ja meni. Käytiin me Chinatownis ekana iltana ja keskustassa myös kävelemässä yksi päivä. Bärtin mielestä Singassa on vain liian kuuma. Niin on munki mielestä.

Balin reissusta raporttia on luvassa myöhemmin. Aikaa saattaa vierähtää tovi, sillä kotiin paluun jälkeen aikaerosta toipumiseen, muuttoon, koulutehtävissä kaksi viikkoa kirimiseen ja muihin hommiin kuluu aikansa. Tekstiä on silti tulossa, lupaan sen (:

-Henna

Aika sanoa hyvästit

En koskaan kyllästy tähänkään maisemaan. Tämä on viimeinen päiväni Singaporessa toistaiseksi. Mutta tulen takaisin joskus, vielä jonain päivänä. Olen varma siitä. Siitä huolimatta, että tämä paikka sijaitsee toisella puolella maapalloa, on siitä tavallaan tullut minulle kuin kolmas koti. Tämä viiden kuukauden seikkailu on antanut minulle paljon, niin paljon. Olen oppinut isoja asioita elämästä ja mikä tärkeämpää, myös itsestäni. Olen oppinut arvostamaan elämää ja sitä mitä minulla on aivan uudella tavalla. Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. Olen rakastunut elämään uudestaan. Tulen kaipaamaan niitä ihmisiä, jotka tapasin täällä ja joiden kanssa tulin läheiseksi. Olen silti todella innoissani, että pääsen tapaamaan perheeni ja ystäväni ensi viikolla Suomessa. Haluan kiittää niitä ihmisiä, perhettäni ja ystäviäni, jotka jaksoivat pitää yhteyttä, kun olin täällä. Niitä ihmisiä, jotka auttoivat minut läpi vaikeiden hetkien, heitä jotka osoittivat tukensa ja rakkautensa, kun sitä eniten tarvitsin silloin, kun halusin vain luovuttaa. Olen iloinen, että olin tarpeeksi rohkea käyttääkseni tämän tilaisuuden ja hypätäkseni tuntemattomaan, sillä elämä alkaa vasta oman muukavuusalueen ulkopuolella!

Time to say goodbye!

Never get bored to this view either. This is my last day in Singapore for now. But I'll be back sometime, someday. I know that. Though this place is other side of the world, this city still became kind of my third home. This five month's journey gave me so, so much. I learned important things about life and what's more important, about myself. I learned to respect my life and what I have in a whole new way. Sometimes you have to go far to see close. I fell in love with my life all over again. I'm going to miss these people who I met here and who I became really close with, but I'm also so excited to meet my family and friends again next week in Finland. I want to thank all those people, my friends and family, who stayed in contact with me while I was in here and helped me through hard times, showed their love and support when I needed it the most and when I just wanted to gave up. I'm glad I was brave enough to take this chance and take a jump to unknown, because life begins at the end of your comfort zone!

- Henna

Goooooooood Morning Vietnam!

Moi!

Otsikostakin varmaan jo voi päätellä, minne päin Aasiaa olimme tällä kertaa matkalla. Perjantaina iltäpäivällä löysimme itsemme Hanoista, Vietnamin nykyisestä pääkaupungista. Tiedossa oli viimeinen yhteinen kavereiden kanssa tehty reissu, joten päätimme pitää kunnolla hauskaa! 

Majoituimme Hanoin vanhassa kaupungissa, Old Quarterissa, missä suurin osa hotelleista sijaitsee. Euron sekä Singaporen dollarin valuutan vahvuuden huomaa myös Vietnamissa. Majoituimme neljän tähden hotellissa, jossa sisään tullessa tarjolla oli aina virkistävä drinkki sekä viilentävä pyyhe. Tavaroita ei todellakaan tarvinnut itse huoneeseen kantaa eikä ovia itse aukoa. Hotelli oli hyvällä sijainnilla eikä aamupalassakaan ollut moittimista. Huone kaikilla mukavuuksilla maksoi alle 10€/yö/naama. Kuitenkin, perjantaipäivä kului Old Quarterissa hiippaillessa ja paikkoja ihmetellessä. Saimme aikaiseksi myös varattua koko päivän kestävän retken lauantaille.

Lauantaina aamulla bussi tuli hakemaan ennen kahdeksaa, jonka jälkeen kiersimme ympäri Old Quarteria napsimassa muista hotelleista turisteja mukaan samaiselle retkelle. Retken ohjelmassa oli vierailut Dai Dinh pagodassa eli buddhalaisessa temppelissä sekä kalkkikiviluolissa lähellä Ninh Binhnin kaupunkia Trang Anissa. Hanoista Ninh Binhiin ei ole kuin 100 km, mutta tiet Vietnamissa ovat niin huonossa kunnossa, että autolla tai bussilla liikuttaessa matkaan sai kulumaan lähemmäs 2,5 tuntia.

Temppelit eivät koskaan oikein ole olleet se oma intohimon kohde, mutta ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut kiivetä! Oppaamme englanninkielen taito ei ollut kovinkaan kummoinen, joten haaviin ei jäänyt hirveästi nippelitietoa. Välillä käännyin skotlantilaisen matkaseuralaiseni puoleen kysyäkseni, että mistä nyt puhutaan, mutta useimmiten hänkin vain pudisteli päätään, ettei ymmärtänyt mitään.

Sen verran kuitenkin ymmärsin, että ympäri temppeliä on yli 500 patsasta, joita koskettamalla ja rukoilemalla voi toivoa kaikenlaista. Pagodassa oli myös yli 50 tonninen pronssinen ja kullattu Buddha -patsas. Buddhan molemmin puolin seisoi yksi "oppipoika" sekä neljä vartijaa. Patsaita tietty. Oli siellä myös naispuolinen buddhapatsas.

Itselle retken kohokohta oli kuitenkin kalkkikiviluolissa vieraileminen. Hyppäsimme veneen kyytiin ja soutaja lähti viemään meitä jokea pitkin soutaen sisään luoliin. Soutajat olivat pienikokoisia naisia, jotka soutavat tuon kuuden kilometrin matkan joskus useastikin päivässä polttavassa helteessä. Heidän palkkansakin on olematon ja maksetaan kerran kolmessa kuukaudessa - jos maksetaan. Päätimme tehdä osamme venekuntamme kanssa ja autoimme melomaan veneestä löytyneillä meloilla. Matkan päätteeksi annoimme naiselle salaa tippiä, koska yritys, jossa nainen työskentelee, on kieltänyt tippien vastaanottamisen. Tipit tulisi antaa suoraan yrityksen edustajalle, joka sitten jakaa tipit oikeille soutajille, mutta senhän tietää kenen taskuun ne rahat oikeasti menevät. Onneksemme kanssamme samaan veneeseen sattui vietnamilainen tyttö, joka puhui hyvää englantia, joten hän tulkkasi soutajan kertomia faktoja ja tarinoita alueen historiasta.

Taas kerran saimme tuntea kuinka ihmeellisiä me länkkärit välillä täällä Aasiassa ollaankaan. Voin vannoa, että suunnilleen samaan tahtiin soutaneen viereisen venekunnan aasialaisen herran kameran rullalta löytyy enemmän kuvia meistä kuin luolista. Noh, eipä siinä, sillä ihan hauskoja herroja tuntuivat olevan. Otettiin muutama soutukisakin siinä matkan varrella. Joki- ja vuoristomaisemat kalkkikiviluolineen olivat upea läpileikkaus Vietnamin kauniista luonnosta.

Maisemia pagodan ulkopuolelta

Sunnuntaista tiistaihin olimme varanneet risteilyn Halong Baylla, joka on yksi maailman nykyisistä seitsemästä ihmeestä. Saimme lisää kavereita mukaan vahvistamaan porukkaamme aamulla, kun bussi starttasi Hanoista kohti Halongin kaupunkia. Teiden huonon kunnon vuoksi 170 kilometrin matkaan kului reilu neljä tuntia. Iltapäivällä hyppäsimme "laivaan" ja risteily pääsi alkamaan. Sunnuntaina pääsimme nauttimaan kalkkikivivuorten täyttämästä maisemasta kajakilla meloen sekä meressä uiden.

Ruokapuolesta ei ainakaan voi valittaa, sillä tarjolla oli risteilyn hintaan sisältyvä kahdeksan ruokalajin lounas ja illallinen joka päivä. Ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna tuntui, että henkilökunta on liiankin ystävällistä, sillä välillä koko touhu sai oloni vaivaantuneeksi, kun ruusun terälehtiä ripoteltiin sinne ja tänne, ruokaliina aseteltiin syliin ja melkein suupieletkin vielä pyyhittiin. Mulle nyt kun vain on ihan ok kantaa sitä omaa reppua ja kaataa lisää kokista tölkistä lasiin ennen kuin joku on haukkana viemässä asioita sun käsistä ja tekemässä kaiken sun puolesta.

Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen vuorossa oli aamulla vierailu suuressa kalkkikiviluolassa. Päivän ajaksi siirryimme pienemmälle paatille nauttimaan päivästä uiden, meloen, aurinkoa ottaen ja rentoutuen. Päivä oli rentouttavin pitkään aikaan! Yleensä kun reissussa mennään aamusta iltaan pää kolmantena jalkana.

Viimeisenä aamuna risteilyllä heräsimme aamukuudelta tekemään aamujumppaa laivan kannelle - Tai Chita miehistön jäsenen johdolla. Tai Chi on mielenkiintoinen kamppailulaji. Yhteisen aamuherättelyn jälkeen Thu halusi vielä näyttää minulle oikeita kamppailuliikkeitä, lyöntejä, potkuja ja torjuntoja, koska olin kiinnostunut aiheesta ja esitin kysymyksiä. Ei meillä mitään yhteistä kieltä ollut - itse yritin sönkätä suomea ja englantia Thun puhuessa vietnamia ja muutamia sanoja englantia. Taisi olla, että viittomakieli, hymy ja nauru olivat ne suurimman yhteiset kielet. Hauskaa meillä ainakin oli (:

Matka takaisin Hanoihin oli taas vietävän tuskastuttava ja pitkäveteinen. Olin vielä onnistunut saamaan jonkin asteisen nuha/kuume/vatsapöpön, mikä ei yhtään auttanut asiaa. Majoituimme taas Old Quarterissa, tällä kertaa samassa hotellissa kavereidemme kanssa.

Halong Bay

Viimeinen kokonainen päivä Hanoissa vierähti opastetun kaupunkikierroksen merkeissä. Bussi tuli hakemaan meidät taas hotellilta ennen kahdeksaa, jonka jälkeen pääsimme vierailemaan buddhalaisessa temppelissä. Oppaamme sanoi, että onneksi päivä oli hieman tavallista viileämpi - vain +34 astetta (tuntuu kuin 43 forecan mukaan) ja kosteus 85%. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minuutin ulkona seistyäni hiki valui noroina pitkin kasvoja. Hanoissa on käsittämättömän kuuma, eikä tuuli pääse oloa viilentämään. Moni ei varmaankaan Suomen kesän jälkeen ymmärrä seuraavaa kommenttiani, mutta ette voi uskoa kuinka innolla odotan Suomen säätä! Viisi kuukautta tälläisestä kuumuudesta enemmän ja vähemmän nauttineena odotan sitä, että voi käydä kaupassa niin, ettei reissun jälkeen ole yhtä hikinen kuin uitettu koira ja naama punainen kuin paloauto. Hikoilun määrästä kertoo varmasti hyvin se, että Vietnamissa tuli juotua neljä litraa päivässä ja illalla huomasi, ettei ollut tarvinnut käydä vessassa ollenkaan.

Seuraavana vuorossa oli Ho Chi Minhin mausoleumi. Ho Chi Minh oli vietnamin sodan aikana kuollut silloisen Pohjois-Vietnamin presidentti. Hänet on balsamoitu ja pantu mausoleumiin. Oppaamme kertoi, että jokainen vietnamilainen käy katsomassa häntä vähintään kerran vuodessa. Turvatoimet olivat perusteelliset: ei vesipulloa, isoa kameraa, isoa reppua tai ruokaa. Mentiin metallinpaljastimien läpi. Sisällä piti kävellä jonossa kädet näkyvillä eikä saanut puhua. Eikä kuvia tietenkään saanut ottaa. Naisilla tuli luonnollisesti olla olkapäät sekä polvet peitettyinä. Sotilaita oli älyttömästi joka paikassa. Pelkästään huoneessa, jossa Ho Chi Minhiä pidettiin oli kahdeksan sotilasta. Eikä siinä saanut jäädä katselemaan vaan rivakasti käveltiin ohi, niin että 20 sekuntia ehti luikkia, että mikäs se tämä on. Oli se silti hieno kokemus. Seuraavaksi Moskovaan katsomaan Leniniä :D Samalla näimme presidentin linnan sekä asunnon, jossa Ho Chi Minh oli asunut ennen kuolemaansa.

Iltapäivällä kävimme keramiikkakylässä ja Temple of Literaturessa - Vietnamin ensimmäisessä yliopistossa. Päivä päättyi Hoan Kiem järvelle. Lähdimme itseksemme tutkistelemaan järven ympäristöä ja päädyimme kahville kattobaari Avaloniin, mistä oli hienot maisemat järvelle. Kartan avulla osasimme käpöstellä omalle hotellille. Illalla oli tarkoitus lähteä katsomaan Water Puppet Showta, mutta ajatus tästä syntyi liian myöhään ja liput olivat jo myyty loppuun.

Vietnamilainen kahvi ja ruoka on tajuttoman hyvää! Omasta mielestä ehdottomasti parasta Aasiassa! Liikenne taasen on täysi kaaos. Skoottereita on liikenteessä tajuttomasti ja pelkkä tien ylitys saa sykkeen nousemaan kattoon. Skootterit tai autot eivät pysähdy eikä odottamalla sopivaa väliä ylitykseen tule. Paikalliset sanovat, että paras keino on nostaa käsi ylös ja kävellä päättäväisesti tien yli, pysähtymättä. Yleensä mopot pyrkivät ohittamaan kävelijät takapuolelta, jos mahdollista. Muutaman kerran sydän hyppäsi kurkkuun mopon sarven hipaistessa kättä tai selkää. Ja se räikätyksen määrä! Mistä kukaan enää tietää kuka räikättää kenellekin ja mistä asiasta, kun se on aivan jatkuvaa huutoa, yölläkin..

Ho Chi Minh Mausoleumi

Presidentinlinna

Yksi taidonnäyte vietnamilaisessa liikenteeessä.
Tälläisiä viritelmiä näki mitä mahdottomampia.

Temple of Literature

Näkymät Avalon kattobaarista Hoan Kiem järvelle

Liput liehuivat kaduilla myös Vietnamissa, sillä
maassa valmistauduttiin juhlistamaan Vietnamin
 70:ttä itsenäisyyspäivää, joka koittaa 2.9.

 

Vietnamin reissu on kytenyt mielessä koko vaihdon ajan ja onneksi pystyimme sen nyt toteuttamaan viimeisenä yhteisenä reissuna. Viikko on ollut täynnä hyvästejä sekä sekavia tunteita kavereita hyvästellessä. Suurin osa vaihtareista on jo kotona ja noita facebook päivityksiä lukiessa tekisi mieli itsekin lähteä kotiin saman tien. Mutta onhan tässä vielä jännittäviä juttuja edessä! Itse asiassa olenkin lähdössä kentälle ihan pian - hakemaan Bäriä, ettei sekää vaan menis hukkaan. Me vietetään muutama päivä Singaporessa ja aion nauttia täysin rinnoin näistä viimeisistä päivistäni täällä! Singaporen jälkeen lennetään viikoksi Balille viettämään sisko-veli laatuaikaa surffaten ja tapellen. Uskomatonta ajatella, että alle kahden viikon päästä omatkin jalat on jo Suomen maankamaralla. Kyllä tässä jo kovaa oltais tulossa! Mutta nautitaan nyt vähän vielä (: Tam biet!

-Henna