tiistai 20. syyskuuta 2016

Keep Calm And Dive On

Moi!


Taas on päivät vierähtäny eteenpäin hurjaa vauhtia ja tuntuu tälläkin reissulla ajan kuluvan liian nopeasti, sillä kohta olen ollut reissussa jo kuukauden. Työpäivät ja viikot kuluvat nopeasti vaikka työpäiviä onkin kuusi viikossa ja päivät usein yli kahdeksantuntisia. Keskimäärin töitä on painettu reilut 50 tuntia viikossa, joten innolla ja kauhulla odotan sesongin alkua. Työviikot eivät tunnu sen pidemmiltä kuin Suomessakaan, mutta yksipäiväinen viikonloppu tuntuu todella lyhyeltä!

Lomapäiviä ei ole kuitenkaan ehtinyt pahemmin viettämään, sillä edellinen sunnuntai meni pitkälti päivystyspuhelimeen vastaillessa ja myöhäisiä varauksia hoidellessa ja viime sunnuntaina oltiin talkoohengessä järkkäämässä toimistoa kuntoon kohta alkavaa sesonkia varten. Harjoittelun alussa työtehtäviä ei ollut paljoakaan, mutta nyt sain hoitaakseni valmistella kaikkien sesongille töihin tulevien työntekijöiden tiedot viisumipapereita varten ja sitä hommaa on paljon, koska työntekijöiden määrä sesonkia kohden mennessä kasvaa moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna! Homma on aika vastuullista, mutta kun mä tästä selviän, niin taas ollaan paljon kokeneempia (:

Viime viikon maanantaina pääsin mukaan myös saariretkelle Raya Yaille eli tuttavallisemmin saarelle, jonne lähdettiin kiinalaisten turistien kanssa. Kyseessä oli perehdytysreissu mulle, joten kaikki oli uutta ja jännää. Perjantaina olinkin sitten jo yhtäkkiä ihan yksikseni viemässä asiakkaita saarelle sukeltamaan. Onneksi kaikki sujui hyvin eikä retkellä tullut mitään hämminkiä. Saaren sukelluskouluttaja otti myös mut mukaan DSD eli Discover Scuba Diving sukelluksille. Tuo kerta olikin mun ensimmäinen avovesisukellus ja täytyy sanoa, että onhan se vedenalainen maailma ihan ihmeellinen! Tähänkin hommaan jäin koukkuun aivan samantien ja innolla odotan jo seuraavia sukelluksia!

Jonkin verran on ehditty tutustumaan lähialueen nähtävyyksiin ja ollaan vierailtu Big Buddhalla, joka sijaitsee korkealla kukkulalla Katan ja Chalongin välissä. Big Buddhalta avautui tosi siistit näkymät sekä Chalongiin, että Katalle. Samana päivänä kävimme tsekkaamassa myös Kata View Pointin, josta avautuu kivat näkymät kolmelle peräkkäiselle lahdelle: Kata Noille, Katalle ja Karonille. Katalta jatkoimme matkaa Patongille, jossa kiertelimme kojuissa katsastamassa turistikrääsää. Lauantaina päätimme lähteä Bangla Roadille, joka muuttuu iltaisin 400 metriä pitkäksi bilekaduksi täynnä baareja ja klubeja. Vaikka en normaalisti mikään ahkera baarissa kävijä olekaan, niin Banglalle täytyy vielä ehdottomasti lähteä uudestaan kerran ja toisenkin!


Big Buddha


Näkymä Big Buddhalta Chalongiin










Ihan tulee surulliseksi noista norsusafareista. Siinä ne seisoo metrin
kettingissä jalasta kiinni koko päivän ja välillä käyvät kuljettamassa
turisteja. Ite en ainakaa halua moista hommaa kokeilla/kannattaa.


Kata View Point


Raya Yain eli saaren päätie. Saarella ei
ole lainkaan autoja, joten matkat kuljetaan
skopolla. Toki saari on niin pieni, ettei
siellä edes skopoa liikkumiseen tarvitse :D


Raya Yain veneranta


Retkipäivien office


Eilen pääsin suorittamaan OWD eli Open Water Diver kurssin ekaa päivää. OWD on sukelluksen peruskurssi, jonka suoritettuaan on sertifioitu sukeltaja. OWD kortilla saa sukeltaa toisen sertifioidun sukeltajan kanssa maksimissaan 18 metriin. Eilen harjoittelimme altaassa erilaisia sukellustaitoja ja tutustuttiin välineisiin ja niiden käyttöön paremmin. Myöhemmin pitäisi hoitaa teoriaosuus pois kuleksimasta, mutta huomenna sekä torstaina lähdemme saareen sukeltamaan ja suorittamaan kurssin sukellukset loppuun. Olen jo ihan innoissani siitä, että päästään taas pinnan alle!

Yhtä innoissani olen myös siitä, että kohta on sesonki ja alkaa tapahtua! Kaikki Phuketissa ovat jo innoissaan sesongin alkamisesta, sillä silloin meininki on kuulemma aivan kreisiä kaikessa suhteessa: asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista, on hemmetillinen kiire ja päivät pitkiä. Vastapainona ajatellen, jo pelkästään Phuketiin pamahtaa lähes 20 työntekijää lisää ja staffien sesonkielämästä ja illanvietoista olen kuullut vain villejä juttuja.

Nyt nukkumaan, sillä huomenna on aikainen herätys, että ehditään pikaveneeseen ja päästään saarelle sukeltamaan!


-Henna








perjantai 9. syyskuuta 2016

Ensimmäisen viikon tapahtumia

Moi!

Pian on ensimmäinen viikko töitä takana ja arki on hieman ehtinyt asettua uomiinsa täälläkin. Vapaa-aikaa ei ole hirveästi, sillä työaika on yleensä 10-18 ja töitä tehdään Thaimaalaiseen tapaan maanantaista lauantaihin. Suurimmaksi osaksi työaika kuluu toimistolla, jossa työtehtäviin kuuluu mm. varausjärjestelmän ylläpito ja varauksien syöttö ohjelmaan, asiakasrekisterin päivitys ja ylläpito, palaute- ja asiakastietolomakkeiden jälleenkäsittely, veneiden ja bussien varaukset, päivystyspuhelimeen vastailu, laskutuksessa avustaminen, muut normaalit toimistotyöt ja yleiset nakkihommat. Kaikkia työtehtäviä ei ole vielä ehtinyt sisäistämään, mutta kaikki sitten ajallaan. 

Työtehtävät ja -ajat vaihtelevat paljon sesonkien mukaan. Nyt käynnissä on low-season, jolloin asiakkaita on vähemmän ja työtahti muutenkin leppoisampi. Etelä-Thaimaan high-season eli talviajan turistisesonki kestää marraskuusta huhtikuun puoleenväliin saakka. Tästä tahti siis todennäköisesti vain kiristyy sesonkia kohden ja toivottavasti silloin pääsen mukaan myös meriretkille erilaisiin apuoppaan tehtäviin.

Phuketin toimistolla on tällä hetkellä myös kaksi muuta harkkarilikkaa, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa vapaa-ajallakin. Viime sunnuntaina lähdimme käymään saaren eteläkärjessä sijaitsevalla Promthep Capen näköalapaikalla ja illaksi suuntasimme Weekend Marketille ostoksille. Usein iltaa tulee töiden jälkeen istuttua myös työporukan paikallisessa pubissa "Kangasalassa". Muutaman kerran olemme käyneet Kata Beachin Surf Housella, jossa pystyy harrastamaan sisäsurffausta. Keskiviikkoisin matkailualan työntekijät pääsevät ilmaiseksi surffaamaan klo. 21-23 ja perjantai-iltaisin surffaus on ilmaista kaikille naisille tuohon samaan kellonaikaan. Viime reissulla jäin täysin koukkuun tähän lajiin, joten on mahtavaa, että tällä reissulla pääsen surffailemaan useasti viikossa ja vielä ilmaiseksi!


Promthep Cape








Surf Housella


Sadekaudella välillä vettä sataa ihan kunnolla


Viime sunnuntaina muutin hotellista vuokra-asuntoon läheiselle asuinalueelle. Asun suomalaisen pariskunnan omistamassa kämpässä vuokralla sillä aikaa, kun he ovat Suomessa. Asuinalue on keskivertoa "parempaa ja kalliimpaa" aluetta. Silti maksan kahden makkarin asunnosta vuokraa kulujen kanssa n.200€ kuukaudessa. Työmatkakaan ei ole pitkä, sillä toimistolle on matkaa vain 750m. Kämppiksenä täällä mulla on tämän suomalaisen pariskunnan koira, staffisekoitus Maggi. Mäksy on helppohoitonen - pidetään toisillemme seuraa ja tullaan hyvin toimeen (:

Täällä Chalongissa ei ole paljoakaan tekemistä, niin kuin jo aikaisemmin kerroin, joten muiden tapaan vuokrasin oman skootterin, koska se on kätevin ja nopein tapa liikkua paikasta toiseen. Kuukausivuokra on 3000THB ja bensa halpaa. Kata Beachille ajaa Chalongista skopolla 10 minuutissa, Karon Beachille 15 minuutissa ja Patong Beachille puolessa tunnissa. Alussa vasemmanpuoleinen liikenne tuotti päänvaivaa, mutta nyt se tuntuu jo ihan normaalilta. Liikenne on Thaimaassa muutenkin "kaoottisempaa" kuin Suomessa, mutta järki päässä ja fiksulla vauhdilla ajaessa on se kuitenkin melko turvallista. Niin ja tietenkin käytän myös kypärää!


Kuvia kämpästä:


Etupiha/terassi


Olohuone ja keittiö




Makkari


Maggi aka Mäksy




Tämmöstä taas tällä kertaa (:


-Henna





















torstai 1. syyskuuta 2016

Kohteessa

Moi!

Perille Puketiin on päästy ja matkakin sujui ihan mukavasti. Jännitin hieman koneen vaihtoa Moskovassa Seremetjevon lentokentällä, koska Phuketiin lähtevä kone lähti eri terminaalista, kuin minne Suomesta tullut kone laskeutui. Toisin sanoen, koneen vaihtamisen lisäksi piti vaihtaa myös terminaalia. Eikä terminaalin vaihtamisessa olekaan mitään ihmeellistä/vaikeaa, sillä lentokentillä on yleisesti todella hyvät opasteet. Jos terminaalista toiseen ei ole rakennettu sisäkautta kulkevaa tunnelia, niin yleensä terminaalien välillä on hyvin toimiva bussi/juna ym. yhteys.

Olin kuitenkin netistä lukenut, että Seremetjevon ei ole kovinkaan käytännöllinen kenttä: opaskyltit ainoastaan venäjäksi, kukaan ei puhu englantia, likaista ja terminaalien välinen bussiyhteys takkuaa jatkuvasti. Toisaalta löysin myös muutamia kommentteja, joiden mukaan kenttää on uudistettu rajusti viime vuosien aikana. Näinhän se olikin, sillä kenttä oli ihan samaa tasoa kuin muutkin kansainväliset lentoasemat. Terminaalista toiseen pääsi helposti kävellen. Onneksi terminaalien välin tallustaminen kesti lähes 30 minuuttia, sillä odotusaikaa jäi taas aivan liiaksi.

Aeroflotin lento Moskovasta Phuketiin oli enemmän kuin puolityhjä, joten koko lennon sai rönöttää penkkirivin leveydeltä. Muutaman elokuvan turvin lento sujui ihan mukavasti, mutta loppumatkasta alkaa aina väistämättä pinnaa kiristää, koska ei vaan saa nukuttua. Tullissa saatiin oikeet leimat passiin ja Rayan porukka oli hoitanu kyydin kentältä hotellille. Hotellille päästyä olin aivan kuolemanväsynyt, joten muutaman tunnin päikkärit auttoivat jaksamaan iltaan asti.

Raya Diversin Phuketin toimisto sijaitsee Chalongissa, joten varasin myös hotellin ihan toimiston läheltä. Chalong on leppoisa satamakylä, jossa useat sukellusfirmoista pitävät päämajaansa. Satamasta lähtee myös monet sukellusretket ja päiväretket lähisaarille. Miinuspuolena se, että varsinaista rantaa ei ole, joten auringonotto on saanut ainakin toistaiseksi vielä jäädä.

Koska tekemistä Chalongissa ei oikein ole, niin nämä muutamat vapaapäivät ovat käyneet aika pitkiksi. Tänään piti aloittaa työt, mutta eilen illalla iski kuume eikä ruoka pysynyt yhtään sisällä, joten pidin vielä yhden vapaapäivän. Huomenna päästään sitte kovalla innolla aloittamaan hommat!

-Henna



Helsinki-Vantaa


Tyhjää oli