Viime sunnuntaina pääsimme vihdoin Phi Phille sukeltamaan. Yritimme lähteä jo viikko sitten, mutta vene oli täynnä, joten jäimme rannalle ruikuttamaan. Nyt kyseessä oli kuitenkin Super Sunday eli neljän sukelluksen päivä. Edellisenä iltana olin mennyt aikaisin nukkumaan, sillä tiesin päivän olevan pitkä ja rankka. Herätyskello soi kuudelta aamulla, pakkasin kamat kasaan ja suuntasin toimistolle seitsemäksi.
Satamaan päästyämme kannoimme tavarat veneeseen ja kokosimme sukelluspakettimme valmiiksi odottamaan ensimmäistä sukellusta. Venematka sujui alussa hyvin, koska aallot eivät olleet isoja. Veneellä tarjoiltiin myös hyvä aamupala, joka jäikin sitten viimeiseksi ateriakseni veneellä koko päivänä merisairauden vuoksi.
Kahden tunnin matkan jälkeen saavuimme ensimmäiselle sukelluskohteelle, King Cruiserille. King Cruiser on vuonna 1997 uponnut autolautta, joka operoi Phuketin ja Phi Phi saarten väliä. Ensimmäinen venesukellus oli opettavainen kokemus. Painavat varusteet päällä, maski naamalla ja räpylät jalassa aaltojen mukana huojuvassa veneessä liikkuminen omalta varustepaikalta kohti veneen perää ei ole kovin helppo suoritus. Siinä sitä sitten ollaan, reunalla valmiina hyppäämään veteen. Odotan, että edellinen sukeltaja ui alta pois ja näyttää veneen staffille OK merkin. Sitten on oma vuoro. Teen niin kuin on opetettu ja mistä kouluttaja juuri ennen sukellusta pitämässään briiffissä muistutti: Pidän toisella kädellä maskista ja regulaattorista kiinni, etteivät ne veteen iskeytyessä valahda pois paikoiltaan ja varmistan toisella kädellä painovyön soljen. Pitkä askel eteenpäin ja olen vedessä.
Näytän veneen staffille OK merkin ja uin eteenpäin antaen tilaa seuraavalle veteen tulijalle. Meressä on kovat aallot ja on vaikea edetä pinnalla mihinkään. Onneksi minulla on BCD liivi täynnä ilmaa, joten kellun aaltojen mukana. Uin kouluttajamme luo ja odotamme vielä viimeistä ryhmämme sukeltajaa. Kun kaikki ovat paikalla, kouluttaja kysyy kaikilta käsimerkein: "ok?" ja vastaan "ok". Koska aallot ovat kovat, kouluttaja näyttää välittömästi "alas" merkin. Tyhjennän ilman BCD liivistä ja vajoan pinnan alle.
Laskeuduimme King Cruiserille köyttä pitkin. Näissä aalloissa ensimmäiset viisi metriä olivat hankalia, sillä aallot heittelivät meitä vielä paljon ja köydessä piti kirjaimellisesti roikkua kaksin käsin. Tämä vaihe laskeutumisessa oli kriittinen, josta olimme keskustelleet kouluttajan kanssa ennen sukellusta käytävässä briiffissä. Jos jonkun ote lipeää köydestä aaltojen iskiessä vielä kovasti, voi se pilata koko ryhmän sukelluksen, jos sukeltaja joutuu virtauksen mukana kauas muista.
Selvisimme tarpeeksi syvälle, jossa kaikki on tyyntä ja rauhallista, vaikkakin tuo aaltoinen vaihe vaati muutamia köydestä tulleita haavoja ympäri kehoa. Laskeutuessa itseä hieman jännitti, miten korvat reagoivat niin nopeaan laskeutumiseen, koska kurssisukelluksilla paineentasauksen kanssa oli välillä ollut ongelmia oikeassa korvassa. Tasailin painetta kuitenkin jatkuvasti laskeutuessamme ja pohjassa huomasin, ettei mitään ogelmia onneksi ilmennyt.
Kohteessa näkyvyys oli huono, joten oli tärkeää pysytellä koko ajan yhtenä ryhmänä eksymisen välttämiseksi. King Cruiser ei sinänsä kohteena mitenkään säväyttänyt, vaikka olihan se hienoa kierrellä isoa hylkyä. Ainakin pääsimme hylkytunnelmaan hämyisessä vedessä. Onnekseni huomasin myös, että ostamani uusi maski oli hyvä käytössä ja hammastahnalla suoritetut huuruuntumisen estotoimet olivat tehonneet.
Pintaan nousu ja veneeseen kapuaminen olivat vähintäänkin yhtä iso operaatio kuin veteen tuleminenkin. Teimme kolmen minuutin turvapysähdyksen viidessä metrissä, jolloin köydestä sai taas pitää kiinni tosissaan. Pintaan noustuani laitoin heti BCD liivin täyteen ilmaa ja lähdin aallokossa uimaan kohti laivan perää. Vihdoin saavutin veneen perässä olevan metallikehikon, josta pitää kiinni. Yritin kurottaa räpylöitä pois jalasta, mutta kovat aallot iskivät koko ajan minua veneen perää vasten. Lopulta sain räpylät irti, ojensin ne venehenkilökunnalle ja pääsin kapuamaan tikkaat ylös veneeseen ja kävelin omalle varustepaikalle. No olihan se nyt siistiä!
Tässä vaiheessa aallot olivat niin kovat, että heti veneeseen noustessa aloin voida pahoin. Jäin alakannelle yksin istuskelemaan, kun muut lähtivät yläkannelle syömään lounasta. Samalla lähdimme kohti seuraavaa sukelluskohdetta. Matka seuraavalle kohteelle kesti reilun tunnin, jonka aikana päällimmäinen fiilis oli merisairauden vuoksi: "Olisimpa jäänyt tänään kotiin".
Seuraava kohde oli Viking Cave. Merisairaudesta huolimatta päätin lähteä sukeltamaan, koska pinnan alla oleminen on ainut keino, jolloin en keinu aaltojen mukana ja pääsen edes hetkeksi irti jatkuvasta huonosta olosta. Tämä sukellus oli mielestäni ehdottomasti paras koko päivän dyykeistä, sillä nähtävää oli paljon ja näkyvyys oli suhteellisen hyvä pilvisestä säästä huolimatta. Näin vihdoin lionfishin, jonka missasin kuulemma parikin kertaa King Cruiserilla. Sukelluksen jälkeen veneeseen takaisin kapuaminen oli huomattavasti helpompaa tällä kertaa, koska vene oli suojassa aalloilta ja keinumiselta.
Sukelluksen jälkeen tunsin oloni paremmaksi ja kapusin yläkannelle syömään hedelmiä. Karu totuus iski kuitenkin päin kasvoja ennen kuin pääsin istumaan pöytään ja palasin nöyränä takaisin alakannelle potemaan huonoa oloa, koska siellä vene ei heilu niin paljoa kuin yläkannella. Istuin ja torkuin sukelluspakettiini nojaten taas koko matkan seuraavalle kohteelle istuen märkä pyyhe suojana vesisadetta ja tuulta vastaan.
Kolmas kohde oli Shark Point (ei nähty yhtään haita :D). Tällä kohteella aallokko oli varmaan pahin koko reissun aikana, joten laivaan takaisin kiipeäminen oli hankalaa. En meinannut aallokon vuoksi saada edes toista räpylää pois jalasta! Tämän sukelluksen jälkeen jatkoimme matkaa yösukellukselle ja odotimme pimeän laskeutuvan. Yödyykki oli aluksi vähän jännittävää, mutta taskulampun varassa liikkuminen pilkkopimeässä meressä oli kuitenkin hieno kokemus.
Sukellusten jälkeen purkasimme sukelluspaketit ja laitoimme varusteet kasaan. Onneksi tähän mennessä iltaa aallot olivat jo hieman tyyntyneet ja omakin olo oli parempi. Päätin kuitenkin jäädä loppumatkaksi vielä alakannelle ennen kuin saavuimme satama-alueelle. Lopulta satamaan saavuimme hieman ennen iltayhdeksää. Päivä oli pitkä ja rankka, mutta kokemus sitäkin hienompi! Harmi vain, että voin pahoin niin helposti ja taitaa tämä reissu jäädä harvoiksi venesukelluksiksi, ainakin toistaiseksi.
Tässä kuvia päivästä (:
Kaikki kuvat on Emman ottamia, koska ite en saa viedä kameraa veteen ennen AOWD kurssin suorittamista.
-Henna
Seuraava kohde oli Viking Cave. Merisairaudesta huolimatta päätin lähteä sukeltamaan, koska pinnan alla oleminen on ainut keino, jolloin en keinu aaltojen mukana ja pääsen edes hetkeksi irti jatkuvasta huonosta olosta. Tämä sukellus oli mielestäni ehdottomasti paras koko päivän dyykeistä, sillä nähtävää oli paljon ja näkyvyys oli suhteellisen hyvä pilvisestä säästä huolimatta. Näin vihdoin lionfishin, jonka missasin kuulemma parikin kertaa King Cruiserilla. Sukelluksen jälkeen veneeseen takaisin kapuaminen oli huomattavasti helpompaa tällä kertaa, koska vene oli suojassa aalloilta ja keinumiselta.
Sukelluksen jälkeen tunsin oloni paremmaksi ja kapusin yläkannelle syömään hedelmiä. Karu totuus iski kuitenkin päin kasvoja ennen kuin pääsin istumaan pöytään ja palasin nöyränä takaisin alakannelle potemaan huonoa oloa, koska siellä vene ei heilu niin paljoa kuin yläkannella. Istuin ja torkuin sukelluspakettiini nojaten taas koko matkan seuraavalle kohteelle istuen märkä pyyhe suojana vesisadetta ja tuulta vastaan.
Kolmas kohde oli Shark Point (ei nähty yhtään haita :D). Tällä kohteella aallokko oli varmaan pahin koko reissun aikana, joten laivaan takaisin kiipeäminen oli hankalaa. En meinannut aallokon vuoksi saada edes toista räpylää pois jalasta! Tämän sukelluksen jälkeen jatkoimme matkaa yösukellukselle ja odotimme pimeän laskeutuvan. Yödyykki oli aluksi vähän jännittävää, mutta taskulampun varassa liikkuminen pilkkopimeässä meressä oli kuitenkin hieno kokemus.
Sukellusten jälkeen purkasimme sukelluspaketit ja laitoimme varusteet kasaan. Onneksi tähän mennessä iltaa aallot olivat jo hieman tyyntyneet ja omakin olo oli parempi. Päätin kuitenkin jäädä loppumatkaksi vielä alakannelle ennen kuin saavuimme satama-alueelle. Lopulta satamaan saavuimme hieman ennen iltayhdeksää. Päivä oli pitkä ja rankka, mutta kokemus sitäkin hienompi! Harmi vain, että voin pahoin niin helposti ja taitaa tämä reissu jäädä harvoiksi venesukelluksiksi, ainakin toistaiseksi.
Tässä kuvia päivästä (:
Kaikki kuvat on Emman ottamia, koska ite en saa viedä kameraa veteen ennen AOWD kurssin suorittamista.
-Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti